Quora tuo ratkaisusi esiin silloin, kun sitä etsitään
Quora on suosittu kysymys-vastaus-alusta, jossa käyttäjät voivat esittää kysymyksiä ja saada vastauksia asiantuntijoilta ja yhteisön jäseniltä ympäri maailmaa. Vuonna 2009 perustettu Quora on kasvanut suosituksi keskustelu- ja kyselyalustaksi, jossa on miljoonia aktiivisia käyttäjiä ja valtava määrä sisältöä eri aihealueista. Quora on suosittu varsinkin siksi, että kysymyksiin voi vastata ja niistä keskustella myös tavallisten käyttäjien lisäksi aihepiirien asiantuntijat.
Quora on myös huomattavan edullinen mainoskanava tunnetumpiin sosiaalisiin medioihin verrattuna. Jos Facebookissa tuhannesta näyttökerrasta saa maksaa esimerkiksi viisi euroa, Quora veloittaa tyypillisesti jotain yhden ja kolmen euron väliltä. Siis jopa viisi kertaa vähemmän!
Quora tarjoaa hinta-laatusuhteeltaan houkuttelevan mainoskanavan potentiaalisten asiakkaiden tavoittamiseen ja brändin näkyvyyden kasvattamiseen. Alustan käyttäjät ovat usein aktiivisia ja sitoutuneita, ja he etsivät vastauksia tarkasti määriteltyihin kysymyksiin. Silloin mainostajalle avautuu mahdollisuus tavoittaa kohdennettu yleisö, joka on kiinnostunut aiheesta ja etsii ratkaisuja.
Quora-mainonnassa on kuitenkin hyvä huomioida se, että tällä hetkellä mainontaa voi tehdä vain englanniksi. Vain Suomen alueellekin rajattujen mainosten täytyy siis olla englanninkielisiä.
Esimerkkejä Quora-mainoksista



5 syytä tehdä Quora-mainontaa
Tarjoa ratkaisusi suoraan sitä etsiville
Quora on käyttäjilleen tietolähde, jossa ihmiset etsivät apua ratkaisuja ja vastauksia. Jos tuotteesi tai palvelusi ratkaisee jonkun ongelman, mainosta sitä relevantissa Spacessa tai aihepiiriä käsittelevissä kysymyksissä.
Tavoita korkeakoulutetut käyttäjät edullisesti
Quoran käyttäjistä jopa kaksi kolmasosaa ovat korkeakoulutettuja, ja heidät tavoittaa edullisesti: jos vertaa toiseen korkeakoulutettujen suosimaan alustaan, LinkedIniin, mainostaminen Quorassa on moninkertaisesti edullisempaa.
Paranna hakukonenäkyvyyttä
Kysymykset, joita kirjoitetaan hakukoneisiin, ovat usein kysyttyjä (ja vastattuja) myös Quorassa. Quoran sisällöt sijoittuvat siis usein korkealle myös hakukoneissa. Orgaaninen Quora-sisältö voi olla tehokasta markkinointia, mutta vähemmällä työmäärällä näkyvyyttä saa rutkasti myös Quoran vastausmainos -toiminnolla. Quorasta voi tulla sivustolle aiheesta valmiiksi kiinnostuneita kävijöitä. Liikenteen lähde ei kuitenkaan itsessään paranna hakusijoituksia.
Vähän kilpailua
Quora-mainontaa tehdään Suomessa vielä suhteellisen vähän, joten kilpailu mainostilasta ei ole kovaa. Tämä tarkoittaa parempia mahdollisuuksia erottua joukosta ja matalampia kustannuksia.
Aidosti kiinnostuneet ja sitoutuneet kohderyhmät
Monet sosiaaliset mediat ovat käyttäjiensä kiinnostuksia määritellessään suorastaan arvaamattomia – käyttäjät eivät välttämättä itsekään tiedä, miksi algoritmi suosittelee heille jotain. Quora on tämän osalta paljon suoraviivaisempi alusta. Kohdennusta voi tehdä esimerkiksi hakuhistorian perusteella, seurattujen aiheiden perusteella tai yksinkertaisesti kohdentamalla tiettyihin vastauksiin tai tiettyjä sanoja sisältäviin keskustelunavauksiin. Täydellisen kohdentamisen löytäminen saattaa siis vaatia hieman enemmän harjoittelua ja testailua kuin muilla alustoilla, mutta toisaalta niin pääsee myös varmistamaan, että mainoksia näytetään vain relevanteille käyttäjille.
Quora-mainonnan hinta
Paljonko Quora-markkinointi maksaa? Quora on suurimpiin sosiaalisiin medioihin verrattuna edullinen mainospaikka. Mainonnan hinta riippuu luonnollisesti eri tekijöistä, Quorassa tärkein on mainosten kohderyhmän koko ja sijainti. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta, että tuhannen näyttökerran hinta (CPM) on Quorassa yleensä jotain yhden ja neljän euron välillä.
Quoran kampanja-asetuksissa voi valita, haluaako mainostaa ostamalla klikkauksia vai näyttökertoja. Klikki- ja CPM-kohtaisen tarjouksen voi myös määrittää itse, vaikka Quora ehdottaakin yleensä jotain lukua. Klikkikohtainen hinta (CPC) asettuu Quorassa usein 0,30€-0,60€ paikkeille.
Miten aloittaa Quora-markkinointi?
- Ensimmäinen askel markkinoinnin aloittamisessa on määritellä tavoitteesi. Haluatko lisätä verkkosivustosi liikennettä, kerätä enemmän liidejä, kasvattaa verkkokauppasi myyntiä tai parantaa brändisi tunnettuutta? Tavoitteesi määrittää sen, millaisia tavoitteita sinun tulisi käyttää ja millaisia kampanjoita ja mainoksia sinun tulisi luoda.
- Toinen askel on luoda yksi tai useampi kohderyhmä. Voit kohdentaa mainoksesi esimerkiksi iän, sijainnin tai kiinnostuksen kohteiden mukaan. Quorassa kannattaa hyödyntää myös aihepiirin, avainsanan tai kysymyksen perusteella kohdennettavia mainoksia. On myös hyvä asentaa verkkosivulle Quora-pikseli, jotta saat kerättyä enemmän tietoa mainosten tuloksista ja luotua myöhemmin esimerkiksi uudelleenkohdistuskampanjoita tai kaksoisolentokohderyhmiä.
- Kolmas askel on luoda mainoksia. Quora tarjoaa monipuolisia mainosasetteluvaihtoehtoja. Mieti, saatko viestisi parhaiten esille vastaamalla kysymyksiin, luomalla syötteeseen yhteensopivan tekstisisällön vai näyttämällä tuotteestasi mainoskuvan tai -videon.
- Neljäs askel on asettaa budjetti. Quorassa voit määrittää päivittäisen maksimibudjetin mainoskampanjalle tai elinkaaribudjetin koko kampanjalle. Voit myös määrittää maksimitarjouksen klikkausta tai tuhatta näyttökertaa kohden.
- Viimeinen askel on seurata ja optimoida kampanjoita. Kampanjan statistiikkaa Quoran mainostajatyökalussa tutkimalla voit nähdä mitkä mainokset toimivat parhaiten. Tämän tiedon avulla voit jatkuvasti optimoida mainoksiasi, ja näin saada parhaan mahdollisen tuoton investoinnillesi (Return on Investment, ROI).
Tehokasta ja edullista digitaalista mainontaa
Somemainonta sopii yritykselle, jos valitusta kanavasta löytyy oikea yleisö ja tuloksia voidaan mitata. Yrityksen viestiä voidaan kohdentaa valitulle yleisölle, mutta kustannustehokkuus pitää todentaa kampanjan omilla tuloksilla.
Somemainonnan rakentaminen ja optimointi saattaa tuntua monimutkaiselta, mutta useimpien yritysten ei kannata jättää sosiaalisen median potentiaalia hyödyntämättä. Jos yrityksessäsi ei ole aikaa ja resursseja perehtyä asiaan, palvelu kannattaa ostaa digimarkkinoinnin ammattilaiselta. Kaupallinen.fi tarjoaa kattavia palveluja myös somemainonnassa. Kun aloitamme yhteistyön, etenemme yleensä seuraavien vaiheiden mukaisesti:
- Liiketoimintaan, toimialaan ja verkkosivuihin tutustuminen
- Tavoitteiden määrittely
- Markkinointisisällön luominen
- Mainonnan rakentaminen
- Mainonnan tulosten seuranta ja optimointi
Viimeinen vaihe on tärkeä, sillä somemarkkinointi ei ole kertaluonteinen toimenpide, vaan toimii parhaiten pitkän aikajänteen kehittämisellä. Tuloksia on jatkuvasti analysoitava ja mainoksia optimoitava parempien tulosten saavuttamiseksi. Asiantuntevasti tehtynä sosiaalisen median markkinointi voi olla erittäin tehokas työkalu verkkonäkyvyyden lisäämisessä ja myynnin kasvattamisessa.
Somemainonnan palvelut Kaupallisella
- Somemarkkinoinnin paketti, sisältäen mainossisällöt, tilien luomisen, seurantapikseleiden asentamisen, kampanjoiden tekemisen ja niiden seurannan ja optimoinnin
- Somemainonnan auditointi kehitysehdotuksineen
- Kilpailija- ja kohderyhmäanalyysi ja strategian luominen
- Laskeutumissivujen/verkkosivujen sisällöntuotanto
- Räätälöidyt palvelukokonaisuudet
Kiinnostaako Quora-mainonta?
Jätä viesti, niin Visa ottaa sinuun yhteyttä. Voimme jutella ja miettiä yhdessä, millä tavoin ja missä määrin juuri sinun yrityksesi kannattaisi tehdä somemainontaa saadakseen siitä suurimman hyödyn, ja mitkä tällöin olisivat mainonnan kustannukset.

