Palvelut

Bing-mainonta

Maailman toiseksi käytetyin hakukone Bing täydentää tukee Google-mainontaa ja tavoittaa merkittävän osan desktop-käyttäjistä.

Bing on Googlen tärkein kilpailija, jonka mainostajat usein unohtavat

Bing on Microsoftin hakukone, joka on viime aikoina onnistunut nakertamaan Googlen valta-asemaa hakukonemarkkinoilla. Bingin vahvuus on erityisesti desktop- eli tietokonekäyttäjät, joissa se on saavuttanut yli 10% markkinaosuuden. Se on tuplasti enemmän kuin vuonna 2021. Huomionarvoista on myös se, että Bing-markkinoinnilla voi tavoittaa myös muiden pienempien hakukoneiden, Yahoon ja DuckDuckGo:n, käyttäjät.

Bing-markkinointi on jäänyt kuitenkin selvästi Googlea pienemmälle huomiolle. Microsoftin markkinointityökalu tarjoaa Bing-mainontaan todella kyvykkään alustan, jota käytännössä voisi verrata Googlen alustaan eri logoilla. Esimerkiksi kohdennusvaihtoehdoissa Bing-mainonta ei juurikaan jää jälkeen Googlelle. Googlen tavoin myös Bing hyödyntää tekoälyä ja algoritmeja kampanjanjoiden tehokkuuden parantamiseksi.

Mikä tekee Bing-mainonnasta houkuttelevaa yrityksille vuonna 2024? Sen kustannustehokkuus. Kilpailua on huomattavasti vähemmän, joka tekee Bing-mainonnasta ja myös muista Microsoftin markkinointimahdollisuuksista selvästi Googlea edullisempia. Hakukonemarkkinoinnissa Google ja Bing ovat itse mainosten osalta lähes identtisiä, joten Googlessa toimiva sisältö on helppo tuoda Bing-mainonnan peruspilariksi. Bing tarjoaa import-toiminnon Google Adsiin, jolloin mainokset saa kätevästi kopioitua alustalta toiselle. Bing on siis suhteellisen vaivaton täydennys hakukonemarkkinointiin.

Esimerkkejä hakukonemainoksista Bingissä

Visa Valkonen

10 hyvää syytä tehdä Bing-mainontaa

  1. Vähemmän kilpailua

    Mainostajia on Bingissä huomattavasti Googlea vähemmän, joten kilpailu hakutuloksista on pienempää. Tämä tarkoittaa pienempiä kustannuksia ja parempia hakusijoituksia.

  2. Tavoita arvokkaat käyttäjät

    Tilastollisesti Bingin käyttäjät ovat keskimääräistä sitoutuneempia ja ostovalmiimpia. 

  3. Enemmän konversioita ja tuottoa

    Kilpailun vähyyden, mainonnan edullisuuden ja otollisen käyttäjäkunnan ansiosta Bing-mainonta voi tuottaa huomattavasti paremman konversioasteen ja tuoton mainostbudjetille.

  4. Tarkka mobiilikohdennus

    Bing tarjoaa jopa Googlea kattavammat vaihtoehdot joissain laitekohtaisissa kohdennusasetuksissa. Bing-mainokset voi kohdentaa mobiilikäyttäjille esimerkiksi laitetyypin ja käyttöjärjestelmän mukaan.

  5. Tavoita desktop-käyttäjät

    Bing on suhteellisesti vahvimmillaan kilpailussa desktop-liikenteessä. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos haluaa esimerkiksi tavoittaa ihmisiä työpaikoillaan.

  6. Aloita nopeasti

    Bing-mainokset saat yleensä näkymään jo samana päivänä, kun ne luodaan. Jos käytät Google Adsia, voit tuoda kampanjasi Bingiin erittäin vaivattomasti; paras lopputulos kuitenkin syntyy seuraamalla ja kanavakohtaisesti optimoimalla.

  7. Pääsy Microsoftin verkostoon

    Bingin lisäksi Microsoftin mainoskeskuksesta laajennat kätevästi mainosten sijoittelut ympäri Microsoftin verkostoja – esimerkiksi Outlook, MSN, Xbox, Edge, Microsoft Store ja jopa CTV:t eli internetiin yhdistetyt TV:t. Vaikka Bingin osuus hakukonemarkkinasta on rajallinen, Microsoftin verkoston avulla tavoittaa valtavasti suuremman käyttäjäkunnan.

  8. Täydennä hakukonenäkyvyytesi

    Pelkällä Google-hakukonemarkkinoinnilla osa hakukoneliikenteestä voi mennä sinulta täysin ohi. Bing-markkinoinnin aloittaminen on tehokkain lääke näkyvyyden varmistamiseen myös siihen osaan markkinaa, joka ei käytä Googlea.

  9. Tutut mainosformaatit

    Googlen ja Bingin hakumainokset ovat käytännössä identtisiä rakenteeltaan ja tekstikenttien pituudeltaan. Jos taidat hakukonemarkkinoinnin Googlessa, Bingin aloittaminen ei pitäisi olla valtavan suuri haaste.

  10. Enemmän mahdollisuuksia

    Microsoftin suurempi verkosto tarjoaa mahdollisuuden useampaan erilaiseen mainostyyppiin. Hakumainosten lisäksi voit hyödyntää natiivimainoksia, kuva- ja videomainoksia sekä Smart Shopping -mainoksia.

Bing-mainonnan hinta

Bing-mainonnassa noudatetaan PPC-periaatetta (Pay Per Click). Et siis maksa mainoksen näkymisestä hakutuloksissa, vaan vasta siitä kun mainosta klikataan eli hakukoneesta siirrytään sivustollesi. Klikkihinnat ovat Suomessa noin 0,05 – 2,00 €, mutta hinta vaihtelee suuresti eri toimialoilla ja hakusanoilla. Yleisesti voidaan sanoa, että Bing-mainonta on noin 70% Googlea edullisempaa. Hinta määrittyy esim. seuraavien seikkojen mukaan:

  • Mainosten klikkausprosentti (Click Through Rate, CTR). Korkea klikkausprosentti kertoo Bingille, että mainos on laadukas ja vastaa haun tarkoitusta.
  • Kampanjan laatupisteet. Bing palkitsee korkeat laatupisteet matalemmilla klikkihinnoilla.
  • Hakusanamainoksen kilpailu. Mitä useampi taho osallistuu mainoshuutokauppaan, sitä korkeammaksi hinta yleensä nousee.

Laadukas, hakusanaa vastaava mainos ja tälle avainsanalle hyvin optimoitu verkkosivu tuovat paitsi parempaa näkyvyyttä, myös mainostamisen hintaa alas.

Klikkihintoja oleellisempaa on se, mihin klikit johtavat, eli mitä mainosta klikanneet sivustolla loppujen lopuksi tekevät. Jos klikkaukset eivät johda haluttuihin toimenpiteisiin, kuten ostoksiin, liittymisiin tai lomakkeiden täyttämisiin, ne ovat vain mainosbudjetin tuhlaamista. Konversioseurannan avulla nähdään, mitkä avainsanat ja mitkä mainokset toimivat parhaiten asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

Miten aloittaa Bing-mainonta?

  1. Ensimmäinen askel Bing-mainonnan aloittamisessa on määritellä tavoitteesi. Haluatko lisätä verkkosivustosi liikennettä, kerätä enemmän liidejä, kasvattaa verkkokauppasi myyntiä tai parantaa brändisi tunnettuutta? Tavoitteesi määrittää sen, millaisia hakusanoja sinun tulisi käyttää ja millaisia mainoksia sinun tulisi luoda.
  2. Toinen askel on tehdä avainsana-analyysi. Sen avulla selvität, mitä hakusanoja ja -termejä potentiaaliset asiakkaasi käyttävät etsiessään tuotteitasi tai palveluitasi hakukoneissa. Voit käyttää työkaluja, esimerkiksi Microsoft Advertising Keyword Planneria, selvittääksesi miten suosittuja mitkäkin hakusanat ovat, ja millainen on kilpailutilanne sinulle hyödyllisten avainsanojen yhteydessä.
  3. Kolmas askel on luoda mainoksia. Hyvä mainos vastaa käyttäjän kysymykseen tai tarpeeseen ja houkuttelee heidät klikkaamaan. Mainoksen tulisi sisältää avainsana – eli käytännössä haettu sana tai termi – sekä jonkinlainen kutsu toimintaan (Call To Action, CTA), esimerkiksi ”Varaa nyt” tai ”Katso tarjouksemme”. Lisäksi mainoksen tulee vastata sitä klikkaamalla avautuvan verkkosivun sisältöä.
  4. Neljäs askel on asettaa budjetti. Bingissä voit määrittää päivittäisen budjetin mainoskampanjalle. Voit myös asettaa ylärajan, kuinka paljon olet valmis maksamaan per klikkaus (PPC).
  5. Viimeinen askel on seurata ja optimoida kampanjoita. Mainosten ja avainsanojen statistiikkaa tutkimalla voit nähdä mitkä mainokset ja avainsanat toimivat parhaiten. Tämän tiedon avulla voit jatkuvasti optimoida mainoksiasi, ja näin saada parhaan mahdollisen tuoton investoinnillesi (Return on Investment, ROI).

Tehokasta ja edullista digitaalista mainontaa

Käytännössä lähes jokaisen yrityksen on kannattavaa tehdä hakusanamainontaa, sillä se on erittäin kustannustehokas tapa lisätä verkkosivuston näkyvyyttä ja saada enemmän asiakkaita. Budjetin ollessa hyvin pieni, resurssit on ehkä kannattavampaa panostaa yhteen hakukoneeseen, jolloin paras vaihtoehto on Google. Jos kuitenkin hakukonemainonnan budjetti alkaa olemaan useamman kympin päivässä tai enemmän, allokoimalla 5-15% budjetista Bingiin todennäköisesti parantaa kustannustehokkuutta ja tuloksia. Mikä on paras suhde juuri sinulle? Kokeilemalla se selviää!

Hakusanamainonnan rakentaminen ja optimointi saattaa tuntua monimutkaiselta, mutta useimpien yritysten ei kannata jättää tätä mainostapaa hyödyntämättä. Jos yrityksessäsi ei ole aikaa ja resursseja perehtyä asiaan, palvelu kannattaa ostaa digimarkkinoinnin ammattilaiselta. Kaupallinen.fi tarjoaa kattavia palveluja myös hakusanamainonnassa. Kun aloitamme yhteistyön, etenemme yleensä sauraavien vaiheiden mukaisesti:

  • Liiketoimintaan, toimialaan ja verkkosivuihin tutustuminen
  • Tavoitteiden määrittely
  • Avainsanatutkimus
  • Mainonnan rakentaminen
  • Mainonnan tulosten seuranta ja optimointi

Viimeinen vaihe on tärkeä, sillä hakusanamainonta ei ole kertaluonteinen toimenpide, vaan toimii parhaiten pitkän aikajänteen kehittämisellä. Tuloksia on jatkuvasti analysoitava ja avainsanoja ja mainoksia muokattava parempien tulosten saavuttamiseksi. Asiantuntevasti tehtynä hakusanamainonta voi olla erittäin tehokas työkalu verkkonäkyvyyden lisäämisessä ja myynnin kasvattamisessa.

Bing-mainonnan palvelut Kaupallisella

  • SEM-paketti, sis. avainsana-analyysin, mainosten tuottamisen, jatkuvan optimoinnin, raportoinnin sekä neuvoja laskeutumissivujen sisältöihin
  • Hakusanamainonnan auditointi kehitysehdotuksineen
  • Avainsana-analyysi ja strategian luominen
  • Laskeutumissivujen/verkkosivujen sisällöntuotanto
  • Räätälöidyt palvelukokonaisuudet

Kiinnostaako Bing-mainonta?

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme soittaa sinulle! Voimme miettiä yhdessä, kannattaisiko yrityksesi mainostaa Bing-hakukoneessa ja jos, niin kuinka paljon, millä tavoin ja mitkä olisivat kustannukset.